Eilen tää koko projekti kävi niin tunteita herättäväksi, että hyvä etten alkanut itkeä (tai vaihtoehtoiseti raivota)!
Juttelin eilen puhelimessa tuon kaverini tutun kanssa, joka siis on matkustellut ympäri maailmaa reppureissaten ja tasan vuosi sitten eksynyt ystävänsä kanssa Nepaliin, minun unelmakohteeseeni. Hän kertoi enemmän kuin mielellään kokemuksistaan Nepalista ja avarsi mun tietämystäni ko. maasta vaikka kuinka ja paljon. Puhelun jälkeen en ollut pysyä housuissani, olin niin innoissani. En edes muista, milloin olisin ollut niin innoissani. Sain omituista voimaa ja vahvuutta lähteä tilaamaan lentolippuja välittömästi. Hetken aikaa koko reissu tuntui niin realistiselta, eikä lainkaan niin pelottavalta kuin yleensä olen sen kokenut. Tällä ihmisellä ei ollut yhtä ainoata negatiivista sanaa koko kohteesta. Ympäri maailmaa kiertänyt nainen kertoi minulle, että Nepal on vetänyt ehdottomasti pohjat upeudessaan, ihmeellisyydessään ja monipuolisuudessaan. Miten mä voisin olla innostamatta tällaisesta puheesta?
Nainen kertoi olleensa kohteessa kolmisen viikkoa ja kokenut tänäaikana mahtavan paikallisen matkanjärjestäjän pulkassa kaiken, mikä Nepalissa ihmisiä vaan voi kiinnostaa. N. 300 EUROLLA nainen oli ystävänsä kanssa tutkinut Kathmandu Valleyn laidasta laitaan Unescon maailmanperintökohteineen ja yli 2000 vuotiaiden temppeleiden salat, matkustanut etelä-Nepalin viidakkoon kolmeksi yöksi katselemaan maailman uhanalaisimpia sarvikuonoja ja sitten noussut trekkaajien kiintopisteelle Pokharan kaupunkiin ja ihastellut aamua 1600 kilometrin korkeudessa. Kaikki tämä 300 eurolla, bussimatkat mukaanluettuna. Olin haltioissani. Minä haluan samanlaisen matkan. Minä haluan Kahtmandun lentokentällä osua juuri sen saman matkanjärjestäjän pikkuputiikkiin ja ostaa tämän koko lystin.
Kun kerroin intoa puhkuen tästä kaikesta avokille, avokki totesi tähän kaikkeen mitäänsanomattomasti "jaa" ja jatkoi telkkarin katselua. Siinä samassa mä humpsahdin pehmeistä unelmistani niin epämiellyttävästi alas, että menin makuuhuoneeseen vaan mököttämään. Samalla mä tajusin, että mä olen niin yksin tämän innostukseni kanssa. Jos avokki päättäisi yhtäkkiä, ettei hän haluakaan lähteä, mä en tiedä mitä mä tekisin. Mä en tiedä kenen kanssa mä lähtisin. Kukaan muu ei halua Nepaliin niin paljon kuin minä. Mua harmitti, voitte kuvitella. No, tää juttu saatiin selvitettyä ja kyllä, avokki on edelleen mielellään lähdössä toteuttamaan mun kanssa mun unelmaa.
Aloin kuitenkin siinä samalla pohtia koko reissuprojektia ja sitä, miten kaikki minut ihmisenä tuntevat ottavat nämä meidän (mun) matkasuunnitelmat. Mä tiesin jo siinä kohtaa, kun mä kerroin avokille tästä viidakkoseikkailusta, mitä tämä mielessään oikeasti ajatteli. Riina jossain viidakossa olemattomassa hökkelimökissä kaikkien niiden ötököiden ja villieläinten keskellä? Ei tule mitään, ei ikinä. En mä tiedä ajatteliko avokki nyt oikeasti noin. Musta vaan tuntuu, että moni kuitenkin voisi ajatella noin (ja varmasti ajatteleekin). Mä en tiedä, onko se hyvä vai huono. Mua ei oikeastaan kiinnosta, mitä muut siitä ajattelee. Niin kai on paras. Saattaa tietysti olla, että mä en kestäkään kolmea pitkään yötä viidakossa. Mutta ainakin mä olisin ottanut sen riskin.
Ja tästä päästään tähän riskinottoon. Mä en ole juurikaan elämässäni ottanut riskejä. En mitään, millä olisi ollut jotain merkitystä tähän mun elämään. Nyt mä haluaisin ottaa riskin, ison riskin. Mä haluan ottaa riskin lähteä lentämään epämääräisillä lentoyhtiöillä ja lentokoneilla toiselle puolelle maapalloa. Mä haluan ottaa riskin yöpyä viidakossa uhanalaisten (bengalin-)tiikerien keskellä. Mä haluan **ttu ottaa RISKIN. Henkilökohtaisen riskin, jolla olisi mulle itselleni merkitystä. Mä en voi mennä Nepaliin ja olla ottamatta riskiä. Mä en voi. Ja salaisesti (nyt vissiin hyvinkin julkisesti) mä haluan näyttää kaikille, että musta on siihen. Meni koko reissu miten päin persettä tahansa. Mä ainakin otin riskin.
Kiitos, että sain avautua. Odotan matkaa innoissani. Kenties joku matkanjärjestäjä tarjoaa vieläkin paremman vaihtoehdon matkaajille, jotka haluavat enemmän ihastella Himalajan jylhää maisemaa.