30. kesäkuuta 2014

Hei isä, olen täällä lahden toisella puolen

Tänään alkoi virallisesti kesäloma, mutta lomailun makuun pääsin jo perjantaina, kun lähdin ukkelin ja anopin kanssa Tallinnaan. Ajattelin, että perjantai-ilta Tallink Europalla olisi voinut olla uuvuttava, koska takana oli kaksi yövuoroa ja univelkaa varmasti kokonaisen yön verran, mutta niinhän siinä sitten kävi, että buffetin "ilmaiset" viinihanat houkuttivat puoleensa ja päädyimme ukkelin kanssa fanittamaan Ocean Clubissa esiintynyttä Steve 'n' Seagullsia, ja nukkumaan menimme lähempänä aamua kuin iltaa.


Steve 'n' Seagulls oli kyllä aivan huippu! Kantrihenkiset coverit tunnetuista hittibiiseistä osuivat ja upposivat. Lavalla nähtiin ukulelea, haitaria, läskibassoa ja mandoliinia ja niiden käytöstä voi bändin jäsenille antaa vallan erinomaisen arvosanan. Suosittelen lämpimästi käymään keikalla, jos kohdalle osuu! Ihastuin! Ja niin tuntui ihastuvan Europan muutkin matkustajat, sillä lavan edessä oli melkoinen tungos koko keikan ajan!



Pelattiin myös rulettia. Ukkeli hävisi. Itse ostin pelimerkkejä 20 eurolla. Olin jo karvaasti häviöllä, kunnes onneni kääntyi ja voitin omani takaisin. Siihen olikin hyvä lopettaa se rahan kanssa pelleily.

Rahan kanssa pelleilystä puheen ollen... rahaa on viikonlopun aikana mennyt paljon. Ja ei, en puhu nyt mistään kympeistä. Puhutaan satasista. Tuli jokseenkin alkoholistimainen olo, kun lauantaiaamuna suuntasimme krapulassa laivalta Tallinnaan suoraan Superalkoon. 

Oikeastaan "krapulassa" on hieman väärä kuvaus, sillä kaikesta siitä laivalla käydystä juhlinnasta huolimatta mulla ei särkenyt edes päätä! Ja se on paljon se! Ainut oire valvomisesta oli vain jäätävä väsymys.

Väsynyttä lötköttelyä autossa Tallinnassa.

Häitä varten mukaan tarttui 14 pulloa kuohuviiniä, 6 kolmen litran valkkaripänikkää, 4 kolmen litran punkkapänikkää, pari olutlaatikkoa sekä yksi siideri- ja lonkerolaatikko. Tämän lisäksi kärryssä oli 8 pulloa brandya ja kuusi pulloa kermalikööriä. Ja tämä kaikki vain häitä varten. Omaan käyttöön irtosi vielä parit laatikot olutta, lonkeroa ja siideriä sekä muutamia "baarikaapintäyttäväisiä" viskiä, liköörejä, viinoja.

Ja kun anopillakin oli omat ostoksensa tehtävänä, niin auton takakontti täyttyikin ihan mukavasti. Olen silti hieman pettynyt, sillä muutama laatikko/pullo/pänikkä olisi vielä mahtunut kevyesti kyytiin. Arvioimme kuitenkin, että automme kyydissä oli paluumatkalla yli 600 euron edestä alkoholia, kun laskettiin yhteen meidän ja anopin juomat, joten ihan kiitettävä saalis kuitenkin.


Autossa näytti tälle Superalkossa käynnin jälkeen. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Ei ei.

Vain yhden yön ylitse kestänyt reissu lahden toiselle puolen tuntui kestäneen ainakin viikon, kun pääsimme lauantai-iltana kotiin. Nukuimme lahjakkaat 15 tuntia ja silti tuntui edelleen väsyttävän. Vieläkin väsyttää. Mutta ei kai se haittaa, sillä näin se kesäloma toimii ^.^

Tänään ohjelmassa hiusjuuren värjäys ja latvojen lyhennys. Huomenna viimeiset koristeet Decora Housesta ja ranskalainen manikyyri. Keskiviikkona kohti Keski-Suomea ja vihkiharjoitusta. Torstaina harjoitellaan häävalssia meidän hanuristin voimin. Perjantaina Vekkulaan koristelemaan, tarvitaan myös ehkä muutama rauhoittava lonkero. Lauantaina pitäisi sitten mennä naimisiin. NAIMISIIN.

"Nyt me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina"



2 kommenttia:

  1. Niin siis paljonko teille on tulossa vieraita? Ei kun määrällisesti meidän 65 hengen häihin juomien määrä kuullostaa aika vähäiselle...Mielestäni meilläkään porukka ei nyt kaksin käsin vetänyt, tietty mikäli tarkoitus on, että kaikki juodaan niin kyllä nuo aika hyvin menee. Tietty meillä ei ollut lainkaan boolia tms kirkkaaseen viinaan lantrattua. Vaaleaa olutta meni meillä sellainen 8 laatikkoa. Kermalikööriä ja brandyä on tosi paljon teillä...Tietty ymmärrettävää jos tarkoitus lantrata, mutta pelkkään kahvin aveciksi toi on aika järkky :D Meillä oli 2 kermalikööriä kahville ja niistä meni 1 1/2 pulloa. Meillä oli konjakkia(2 pulloa), galvadosta (1pullo;jäi 0,5pulloa) ja kermalikööriä. Mutta riippuen varmasti porukasta, mutta meidän ei-juoppo-porukassa nuo määrät ei olisi riittäneet mikäli ruoasta asti on juomat(viini+oluet) saatavilla, kahville väkevät vasta. Mielenkiinnolla odotan, että miten ovat riittäneet.

    VastaaPoista
  2. Yhteensä meillä on 5 laatikkoa olutta, 3 laatikkoa siideriä ja lonkeroa + nuo muut juomat. Brandit ja liköörit on 0,5l pulloja. Vieraita tulossa 61. Oluet ja siiderit laitetaan esille vasta ruuan jälkeen.

    Meilläkin on toki porukassa melkoisia sieniä toki, mutta luotan kuitenkin siihen, että tajuavat olevansa häissä eikä missä tahansa illanistujaisissa ;)

    Jos juoma kesken loppuu, niin kai se on sitten aikakin loppua...

    VastaaPoista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto