Autolla Alaskassa

Kun Alaskassa haluaa vuokrata auton, ongelma ei suinkaan ole autovuokraamojen puutteessa. Pääsääntöisesti kaikki Alaskaan matkustavat lentävät sen epäviralliseen pääkaupunkiin Anchorageen, jossa autonvuokrausmahdollisuuksien uskaltaisin väittää olevan lähes rajattomat. Kaksi kertaa Alaskaan matkustaneena alan jo pikkuhiljaa uskomaan, että ilman autoa Alaskassa ei näe, koe tai tee yhtään mitään, ja sen näyttävät tietävän myös kaikki ne alaskalaisetkin vuokra-autoyrityksineen. Alaskan kaupunkien ja kylien välimatkat ovat niin suuria, että kaikista mukavin vaihtoehto on todellakin ottaa alle oma menopeli.

Glenn Hwy

Glenn Hwy

Autovuokrausfirmojen hinnat vaihtelevat rajusti ja kannattaakin etukäteen netistä kaivella esiin potentiaalisia vaihtoehtoja. Anchoragesta löytyy kaikki kansainväliset ja tunnetut autovuokraamot (Herzt, Avis, jne), mutta jos haluaa säästää vähän tai pitemmänkin pennin, niin suosittelen googlettamaan. Sesonkina, eli pääsääntöisesti kesä-heinäkuussa, myös pienempien ja vähemmän tunnettujen vuokrafirmojen hinnat alkavat uhkaavasti kohota, koska kysyntää on niin paljon, mutta niinsanottuna shoulderseasonina, eli touko- tai syyskuussa, autoja saa melkein pilkkahinnalla, jos jaksaa kärsivällisesti tehdä salapoliisin työtä. 

Jokainen voi käydä lukemassa mun ja ukkelin ensimmäisen autonvuokrausepisodin täältä. Se oli ehkä maailman epäilyttävintä, koska vuokrafirman äijä oli kaikkea muuta kuin luotettavan näköinen tai oloinen, ja koko paikka muistutti enemmän kaatopaikkaa kuin autoja vuokraavaa liikeyritystä. Koska kaikki meni kuitenkin hyvin suurista epäluuloista huolimatta, ukkeli sanoi mulle ennen kevään reissua, että käy vuokraamassa auto siltä samalta äijältä. Se kävi kyllä mun mielessä, mutta tehtyäni etsintätöitä ja löydettyäni sen kaikin puolin negatiivissävytteiset arvostelut ympäri bittiavaruutta, mä päätin etsiä jotain aivan muuta. 

Päädyin vuokraamaan auton Midnight Sun Car & Van Rentalilta. Pienen perheyrityksen autovuokraamo sijaitsi kävelymatkan päässä Spenard Roadilla mun toisesta Anchoragen hotellista Chelsea Inn Hotelista (johon muuten en suosittele kenenkään koskaan eksyvän!!!) Anchoragen midtownissa ja palvelu siellä oli äärimmäisen ihanaa. Enitenhän mua hirvitti tässä autohommassa nimittäin se, että en ollut varma, olisiko mun autonvuokrausenglanti riittänyt saadakseni kaiken tarpeellisen palvelun, mutta että en olisi kuitenkaan maksanut mistään turhasta (esim. vakuutusta, joka kattaa, jos karhut tulee ja ryöstää mun auton tms :D). Tyttö tiskin takana selitti juurta jaksain ja moneen kertaan kaiken mahdollisen mulle, jotta saatoin olla varma, että nyt on kaikki kunnossa.

Edgerton Hwy - matkalla Chitinaan

Vuokrasin auton ensin viikoksi ja myöhemmin jatkoin vuokrausta vielä kaksi päivää lisää. Yhdeksän päivän autonvuokraus maksoi mulle vakuutuksineen rapia 700 dollaria. Jos olisin vuokrannut auton vaikkapa Avisilta, olisin pulittanut helposti autosta ja vakuutuksista yli tonnin, ja jos olisin liikkunut Alaskassa julkisilla, hinta olisi myös voinut liikkua jossain siellä tonnin tietämillä. Niin, enkä mä olisi julkisilla edes päässyt kaikkiin niihin paikkoihin, joissa nyt reissullani kävin, sillä niistäkin suurin osa liikennöi vasta kesäkuun alusta sesongin alettua. Tietysti rahaa kului polttoaineeseen, kun mittariin tuli reilussa viikossa n. 2100 kilometria, mutta vaikka kaikki muu Alaskassa ehkä maksaakin paljon, bensaa sai suhteellisen edullisesti. Rapialla kolmella dollarilla sai gallonan (vajaa neljä litraa) bensaa.

Mua jännitti se auton vuokraaminen kovasti. Sen lisäksi, että mä arvoin sen kaksi tuntia hotellihuoneessa sängyn päädyssä suurin piirtein kengät jalassa sitä rohkeuden puuskaa, jolla saada itseni liikahtamaan kohti autovuokraamoa ja ottamaan vastaan uudenlaisen englannintaitohaasteen, mua kuumotti auton automaattivaihteisto, jollaista en ollut koskaan ennen käyttänyt, ja tankkaaminen.

Molempia jännitin ihan turhaan. Automaattivaihteistoon ihastuin niin, että kotiin palattuani ilmoitin ukkelille, että meidän seuraava auto tulee sitten olemaan automaattivaihteinen. Tankkaaminen oli aivan piece of cake ensimmäisen sekoilun jälkeen. Ekalla kerralla menin vähän lukkoon ja unohdin, että mitä polttoainetta mun kaarani nielee. Sitten kun olin valmis tankkaamaan, en saanut bensaa tulemaan letkusta. Selvisi, että pistoolin kohdalta piti vääntää jokin vipu tiettyyn asentoon ennen kuin tankkaaminen oli mahdollista. Molemmissa mieltä kuumottavissa tilanteissa jouduin turvautumaan ulkopuolisen apuun. Onneksi sattui viereisellä tankilla olemaan ystävällinen herrasmies.

Alaskassa, ja uskoakseni Yhdysvalloissa yleensä, käydään tiskille ilmoittamassa tankin numero ja maksamassa ennen tankkaamista, minkä jälkeen kassa avaa tankkauspisteen lukituksen. Juoksubensat ei siis liene kovinkaan mahdollisia tuolla. Tankkauspisteillä on myös kortinlukijat, mutta muutaman kerran niitä kokeiltuani tajusin, että mun korttiani ne eivät ainakaan hyväksyneet.

Richardon Hwy - talvi yllätti

Itse ajamisen tai suunnistamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, ellei sitten Anchoragessa, jossa liikennettä oli saman verran kuin Tampereen iltapäiväruuhkassa. Ajokokemusta helpotti suunnattomasti se, että olin jo istunut auton kyydissä kyseisessä yksisuuntaisten katujen luvatussa kaupungissa muutamaa vuotta aikaisemmin. Lisäksi tänä älypuhelinaikana puhelimeen voi ladata Google Mapsin, jota voi käyttää myös offlinetilassa lataamalla wi-fin kautta siihen jonkun tietyn alueen. Latasin Anchoragen ja onnistuin vaivatta suunnistamaan kaupungista ulos käyttäen offline-navigaattoria (joka ei tosin aina tiennyt, puhuako metreissä vai jaloissa). Akkua se vie ihan perkeleesti, että ensi kerralla pitänee muistaa ottaa autolaturi mukaan. Kiitos Google Mapsin navigaattorin, kykenin onnistuneesti keskittymään siihen automaattivaihteiston opetteluun ja liikennesääntöihin.

Liikennesäännöt ovat Yhdysvalloissa samat kuin Suomessa. Ainakin melkein. Muutama pikku eroavaisuus löytyy, ja nämä tuli opittua hieman kantapään kautta. Tasa-arvoisissa x-risteyksissä ei väistetä oikealta tulevaa, vaan sitä, joka saapuu risteykseen ensimmäisenä. Kärkikolmioita on turha edes haeskella Alaskan liikenteestä, sillä siellä valta on stop-merkeillä. Jos liikennevaloissa sulle palaa punaiset, mutta oletkin kääntymässä oikealle, saat kääntyä oman harkintakykysi mukaan välittämättä siitä, että suoraan jatkavat joutuvat pysähtymään, ja riippuen toki siitä, onko kääntyville omat valonsa. Muutaman kerran epävarmana jumitin tällaisessa risteyksessä kääntyessäni oikealle, kunnes olin saanut tarpeeksi monta tööttäystä takana olevilta. Ne varmaan ajatteli, että "jumalauta täällä on taas näitä ulkomaalaisia turisteja, jotka ei osaa".

Alaskan range - Richardson Hwy

Richardson Hwy - pitkä suora

En varmasti voi tarpeeksi liputtaa auton vuokraamisen puolesta, kun liikutaan Alaskassa. Sen lisäksi, ettei ole sidottuna kiinteisiin julkisen liikenteen aikatauluihin (Alaskan julkisen liikenteen palvelut ovat oikeasti todella onnettomat) ja voi ajella niin paljon tai vähän ja mihin aikaan tahansa kuin haluaa, parasta omalla autolla ajamisessa on vapaus pysähtyä ihastelemaan maisemaa juuri silloin kuin itseä huvittaa. Ja uskokaa pois, Alaskassa sä haluat pysähtyä jokaisessa mutkassa. Tavallisesti mulla oli kamera repsikan paikalla valmiustilassa ja uhkarohkein elkein otin paljon kuvia myös liikkuvasta autosta. Jep, todella turvallista tuolla, missä tiet kiemurtelevat ja hirvi saattaa kirmata auton eteen hetkellä millä hyvänsä. Kuvauspaikkoja, tai ainakaan turvallista pysäköintipaikkaa, ei aina nimittäin ollut tarjolla, joten jouduin sitten turvautumaan tällaiseen hurjaan ajamisen ja kuvaamisen yhdistelmään. En suosittele kenellekään. Se oli tyhmää ja ajattelematonta.

Kuumottavia siltoja riitti ylitettäväksi - Parks Hwy, Hurricane Gultch

Parks hwy - Alaskan range

Vähän epäilytti myös keliolosuhteet. Niin kuin etukäteen olin jo asiaa tutkiskellut, lumimyrsky voi yllättää oikeastaan milloin tahansa. Anchoragessa ja Chitinassa ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi Richardson Highwaylla Alaskan vuoriston seudulla oli lämmin ja vehreä kesä. Olikin koomista lähteä helteisestä Chitinasta ajamaan kohti pohjoista ja tajuta jossain Paxsonin pohjoispuolella, että maassa oli lunta, puut hädin tuskin vielä silmuissakaan, lämpötila n. +2 astetta, järvet jäässä ja taivaalta satoi räntää. Keskinopeus tippui välittömästi. Minähän en auton renkaista mitään tiedä, etenkään tuon kyseisen auton renkaista, mutta en ottanut sitä riskiä, että yhtäkkiset talviolosuhteet olisivat päässeet mut yllättämään. Päästyäni tuon etapin lopulliseen kohteeseeni Fairbanksiin, huomasin taas kesän tulleen. Fairbanksissa oli parikymmentä astetta lämmintä ja vihreää ja kesäistä.

Seward Hwy

Homer Spit

Jälkeenpäin mietittynä tuo talvi matkan varrella johtui jollain tapaa Alaskan vuoriston läsnä olosta. Toisaalta palasin etelään Parks Highwayta, joka Denali National Parkin kohdalla ylittää tuon samaisen Alaskan Rangen, mutta ei siellä talvea ollut. Lunta ei ollut kuin vuorien huipuilla. Lämpötila oli toki alhainen tuollakin, mutta siellä tuo "kevät" oli jo huomattavasti pidemmällä kuin Richardson Hwylla.