Viides reissupäivä saatteli meidät osittain melko pilvisessä säässä aivan Lofoottien kärkeen, Ån pieneen kylään. Tuota pidemmälle ei autolla pääse, mutta korkeat saaristomaisemat jatkuvat tuolta vielä kymmenisen kilometriä lounaaseen. Kuvittelisin, että patikkamahdollisuuksia löytyisi tuolta niitä kaipaaville. Me olimme laiskoja, emmekä lähteneet niitä etsimään.
E10 JA RUUHKAHELVETTI
E10 jatkuu siis niin pitkälle kuin autolla on mahdollista päästä. Valtatie saattaa olla todella haastava, mikäli ajokokemusta ei ole takana kuin vähän. Ruotsin puolella tie on leveä ja levähdyspaikkoja on runsaasti, mutta mitä lähemmäs Skandeja ja Norjan rajaa tullaan, sitä kiemuraisemmaksi ja paikoin kapeaksikin se muuttuu.
Muistan ensi kerran, kun ajoin autoa Norjassa Senjan saarella (jota muuten olen pienois-Lofooteiksi kuullut joskus sanottavan!) ja siellä tie oli niin kapea, että mun oli pakko luovuttaa kuskin paikka rohkeammalle ukkelilleni. Norjalaiset kaahasivat kapeilla, jyrkän rinteen ja rantakallioiden väliin ahdetuilla kaduilla täysin tottuneesti, eli minun mielestäni suorastaan päättömästi, ja se teki kokemuksesta entistä karumman. Lofooteilla näitä teiden ritareita tietysti tuli myös vastaan. Voin helposti kuvitella paikallisen väestön kiroavan rauhallisesti ja varovaisesti ajavia karavaanareita...
^ Maisemat Vareidin kylän kieppeillä (muutama kilometri Flakstadøyan ja Vestvågøyn yhdistävän sillan jälkeen) olivat jälleen kerran enemmän kuin satumaiset. Kuvat eivät taaskaan tee oikeutta sille jatkuvalle mielengasmille, mitä nämä maisemat ihmisessä voivat aiheuttaa. Jälleen kerran sain todistettua itselleni, ettei yksikään palmupuiden varjostama valkoinen hiekkaranta voi koskaan tehdä samanlaista vaikutusta kuin tällainen maisema. Toki, kuten alla olevista kuvista näemme, valkoista hiekkarantaa voi löytää myös Norjan Lofooteilta ⇊
Jusnesvikan lahti ⇊
Norjan puolella E10 on edelleen paikoitellen ihan siedettävä ajaa. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että katu on suurilta osin tarpeeksi leveä, eikä jokainen vastaantulija aiheuta sydämen tykytyksiä tai suoranaista kuoleman pelkoa. Flakstadøyan saarelta eteenpäin, n. 50 kilometriä ennen päätepistettä, tie alkaa kuitenkin muuttua radikaalisti ja sen kiemurrellessa Hamnøyan ja Moskenesin kaltaisten pikkukylien läpi korkeintaan kahden metrin levyisenä, alkaa kirosanoja lennellä oikein urakalla.
Ei kai siinä, jos olisi ainut, joka tietä käyttää. Kun sumppuun lisätään kaikki paikallinen väestö, sadat muut retkeilijät, karavaanarit, autoilijat ja motoristit, alkaa ongelmia olla ihan kylliksi. Kylien läpi kahlaaminen on suoraan sanottuna HELVETILLISTÄ. Ukkelille oli onneksi osunut ajovuoro, sillä itse olisin taatusti romuttanut jokaista vastaantulijaa. Tie on ihan käsittämättömän kapea. Ei edes uskoisi, että niin kapeita teitä voisi olla olemassa kaksisuuntaiselle liikenteelle. Tähän kannattaa todella varautua, kun lähtee sesonkiaikaan autolla Lofooteille. Mukaan tarvitaan aimoannos kärsivällisyyttä ja taitavaa ajo-otetta.
HAMNØYA
Hamnøyan kylä on rakennettu maailman kummallisimpaan paikkaan. Kummallisimpaan, mutta ei missään nimessä rumimpaan tai karuimpaan. Kummallisen Hamnøyan sijainnista tekee se, että se on kasattu n. viidelle pienelle saarelle, jotka E10 siltoineen yhdistää toisiinsa. Maisemat ovat henkeä salpaavat ja niiden keskellä meinaa hetkeksi jo unohtaa, miten helvetillinen se kapea tie on ajaa. Hamnøya sijaitsee muutamia kilometrejä ennen Moskenesia ja Åta. Kauniina kesäpäivänä tuo pikkuruinen kylä voisi olla kuin mistä tahansa sadusta, suorastaan aivan epätodellinen ilmestys, mutta me osuimme ajamaan sen läpi valitettavasti kovin pilvisessä kelissä.
Itsehän kävin nolaamassa itseni Hamnøyssa. Lähdin kameroineni kuvailemaan tuota söpöläistä kylää, kävelin kadun varressa ja yritin parhaani mukaan väistellä molempiin suuntiin virtaavaa autojonoa. Paluumatkalla väistin vastakkaisiin suuntiin matkalla olevia asuntoautoja kadun sivuun nurmikolle, kun sitten liian myöhään tajusin, ettei kyseessä ollutkaan tasainen nurmialue, vaan lähes pystysuora tiputus korkeaan heinikkoiseen rinteeseen. Humpsahdin sekunninsadasosissa näkyvistä, kun kierin pari metriä rinnettä alas ja jäin lopulta hölmistyneenä istumaan sen puolitoista metriä korkean heinikon sekaan litimärkänä. Mihinkään ei sattunut ja kamerakin pysyi ehjänä, mutta hieman toki otti aivoon heinikosta kastuneet ja vihertyneet vaatteet. Istuin hetken aikaa rinteessä, naurahtelin ääneen yrittäen minimoida itselleni sitä suurta häpäisyä, jonka olin kokenut, ja odotin sopivaa, vähäruuhkaisempaa tilaisuutta kömpiä takaisin kadulle.
Edelleen, kun mietin, mitä ohi ajavat autoilijat olivatkaan mahtaneet miettiä, kun olin vain tipahtanut tien reunasta näkymättömiin, alkaa hieman nolostuttaa, vaikka luojan kiitos, koska en tätä elämää niin vakavastikaan ota, niin kyllähän tuo hieman edelleen jopa naurattaa.
Å JA MOSKENES CAMPING
Ihmismassoja kammoksuvalle Moskenes ja Å ovat järkeä riipivää seutua, etenkin juuri heinäkuussa. En ole enää yhtään ihmeissäni, että lofoottilaiset vihaavat paikalle saapuvia turisteja, niitä on nimittäin valtavasti. Itse Ån kylä on lähes huomaamaton, eikä sinne tietäisi saapuneensa ilman tienvarsikylttiä. E10 on loppupäästään niin ahtaasti asutettua seutua, ettei kylien välistä eroa pysty silmämääräisesti arvailemaan. Hamnøyasta eteenpäin taloja kasvaa tien varressa vierivieressä. Åssa emme tehneet muuta kuin u-käännöksen parkkipaikalla, johon E10 lopulta, 333 kilometriä Bjerkvikin jälkeen loppui. Mitä on Åssa? Kauniit ja upeat meri- ja vuoristomaisemat, jos ei muuta.
Olimme saaneet siihen asti nauttia ihanan rauhallisista ja hiljaisista leirintäalueista Øyjordissa ja Kongsmarkissa, mutta Moskenesin leirintäalueella asiat olivat ihan toisin. Ensiksikin oli siinä ja siinä, että edes mahduimme retkeilyautoinemme sekaan. Väkeä oli ihan tajuttomasti ja herkemmille olisi saattanut jo iskea ahtaanpaikan kammo, vaikka leirintäalue itsessään olikin suuri ja tilava. Kamala kokemus. Ehkä vähän hiljaisempina kuukausina tuo menettelisi, mutta... ei enää ikinä heinäkuussa. Ei ikinä.
Itsessään Moskenes Camping oli oikein mukava paikka meren äärellä ja sitä reunustivat laskuveden aikaan korkeiksi muuttuvat rantakalliot, joilla mekin kävimme hieman kikkailemassa ja etsimässä kunnollisia kalapaikkoja. Niitä ei tosin löytynyt. Reissun ainut saalis oli mun verta vuotava polvi, kun lensin turvalleni niillä sateen kastelemilla kallioilla. Kuka olisi uskonut, että ne voivat olla liukkaat?!
^ Koska mulla ei ole kuvia Moskenesista tai Åsta, tässä muutama kuva ajomatkan varrelta. Alemmassa kuvassa Hamnøyan kylä alkaa jo hahmottua edessä päin.
Yö Moskenesissa maksoi 300 kr eli hinta oli pompsahtanut korkealle sitten Kongsmarkin. Ja ihmekös tuo; joka paikka on koko ajan sesonkiaikaan pullollaan yöpyjiä, joten helppokos siinä on repiä asiakkailta kovaa hintaa. Moskenesin voitto on varmasti taivasta hipovaa kesäaikaan. Saimme käyttöömme sähkön ja lämmitetyt suihku-, wc- ja keittiötilat, joita tosin ihmismäärään verrattuna oli todella vähän. Kun oli juonut muutaman lomasiiderin, vessaan piti lähteä jonottamaan ennen pissahädän iskemistä, ettei sitten olisi tarvinnut jalat ristissä vaikerrella jonossa, kun jokainen huusi oli aina varattuna.
Huvittava ominaisuus Moskenes Campingilla oli sen ihan oma baari. Siis ihan oikea, tosin pieni, baari, joka meni jo yhdentoista nurkilla kiinni. Kävimme siellä juomassa oksettavan kallista olutta ja viiniä ennen nukkumaan menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!